Within Temptation

Within Temptation Suomeen Bleed Out 2024 -kiertueellaan

Hollantilainen rock-suuruus Within Temptation on tänään julkistanut lokakuussa 2024 käynnistyvän Bleed Out 2024 -kiertueensa. Suomessa yhtye nähdään Helsingin Jäähallissa perjantaina 11. lokakuuta 2024. Kiertueen lipunmyynti alkaa perjantaina 6. lokakuuta klo 11.00.

Euroopan ikonisimpiin rockbändeihin lukeutuva Within Temptation julkaisee kuun lopussa uuden Bleed Out -nimisen albumin, jota seuraa tänään julkistettu Bleed Out 2024 Englannin ja Euroopan -kiertue. Kiertue käynnisty ensi vuoden lokakuun alussa Belgiasta ja saapuu Suomeen heti Belgian, Saksan, Norjan ja Ruotsin keikkojen jälkeen. Suomessa Within Temptation nähdään Helsingin Jäähallissa perjantaina 11. lokakuuta.

Bleed Out 2024 -kiertueella Within Temptation palaa esiintymään sisäareenoille. Edellisen kerran Within Tempation kiersi sisäareenoilla vuonna 2022 yhteiskiertueella Evanescencen kanssa. Bändien yhteinen Worlds Collide -kiertue vieraili Euroopan merkittävimmissä keikkapaikoissa kuten mm. Lontoon The O2, Pariisin Accorhotels Arena ja Hollannin Ziggo Dome.  Ensi vuonna Within Temptation nähdään jälleen ympäri Eurooppaa.

Yhtye on lupaillut tulevan shown olevan henkeäsalpaava sekä visuaalisesti että musiikillisesti. Bändin keulakuva Sharon den Adel on sanonut tulevan kiertueen olevan paitsi musiikillinen spektaakkeli, myös faneille mahdollisuus kokea bändin intohimo ja voima tämän juhlistaessa kahdeksatta sooloalbumiaan. Kuuntele 20. lokakuuta ilmestyvän Bleed Out -albumin viimeisin single Ritual täältä.

Bleed Out 2024 -kiertueen lipunmyynti käynnistyy ennakkomyynnillä jo tänään. Suomessa ennakkoliput voi ostaa My Live Nationin kautta (rekisteröidy osoitteessa: livenation.fi/register).  Yleinen lipunmyynti alkaa perjantaina 6. lokakuuta klo 11.

Within Temptation esiintyi viimeksi Suomessa tänä kesänä Porisperen kansainvälisenä ykkösnimenä.

 

KONSERTTI:

Within Temptation (NL): Bleed Out 2024 Tour

Jäähalli, Helsinki

Pe 11.10.2024

Ovet klo 19

LIPUT:

Liput myyntiin 6.10. klo 11 Ticketmasterissa

Liput palvelumaksuineen alkaen 49 / 59 / 69 / 79 / 89 €

 

My Live Nation -ennakkomyynti rekisteröityneille jäsenille ke 4.10.2023 klo 11 – pe 6.10.2023 klo 11. Rekisteröidy osoitteessa: livenation.fi/register