Vielki Hengis

VIELKI HENGIS -TAPAHTUMA UUTEEN AJANKOHTAAN 10.11.2022

 

Odotus palkitaan, sillä Vielki Hengis -tapahtumalle on saatu vahvistettua uusi päivämäärä! Ilta toteutetaan Helsingin Jäähallin Black Boxissa torstaina 10. marraskuuta 2022. Samalla esiintyjäkattaukseksi on vahvistunut Mouhous, costee, TIPPA, Heviteemu sekä DJ Xmies. Vuoden 2021 tapahtumaan ostetut liput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisinaan.

 

Esiintyjien omasta ideasta syntynyt Vielki Hengis tuo lavalle anteeksipyytelemättömiä nimiä, jotka eivät pelkää ottaa vaikutteita eri genreistä ja luoda niistä sen myötä jotain omaa. Genre- ja platinarajoja rikkovia illan esiintyjiä yhdistää myös se, että he ovat tehneet jo entuudestaan runsaasti yhteistyötä keskenään niin biisien kuin kokonaisten levyjenkin myötä. Vuoden 2021 tapahtumaan tiedotetuista nimistä F on valitettavasti estynyt esiintymistä korvaavana ajankohtana.

 

Suomiräpin punk-bändiksi tituleerattu Mouhous nousi Suomen virallisen albumilistan kärkikolmikkoon heti esikoislevyllään “I Hate Mouhous”. Platinarajan rikkonut debyyttialbumi toi Monakon, Valentinin ja Van Hegenin muodostamalle yhtyeeelle neljä Emma-ehdokkuutta. Parhaillaan kolmatta albumiaan työstävä costee tunnetaan tummanpuhuvasta, rosoisesta ja pop-koukuilla täytetystä soundistaan. Mouhouksen tavoin Etenee Recordsille levyttävä lahjakkuus on striimannut aiemmilla pitkäsoitoillaan kultaa ja platinaa.

 

Suomenkielisen trap-musiikin pioneereihin lukeutuva TIPPA on kehittänyt musiikkiaan sittemmin rockimpaan suuntaan. Uransa aikana hän on takonut jo viisi platinahittiä, joista suurimpana kymmenen miljoonan striimin maagisen rajan kirkkaasti ylittänyt Satutat mua. Viime vuosien aikana soolouransa käyntiin potkaissut, YleX Läpimurto 2021 -listauksessakin huomioitu Heviteemu on emovaikutteisen musan suurlähettiläs. Hän on myös Emma-ehdokkuudella tunnustettu tuottaja ja biisinkirjoittaja, jonka työtä on kuultu mm. SANNIn, JVG:n, Anna Puun ja Olavi Uusivirran sekä erityisesti costeen kappaleilla.

 

Black Box on yhdessä Jäähallin kanssa toteutettava 3000 hengen tilakonsepti, jossa yleisö pääsee nauttimaan sekä intiimin klubikeikan energiasta, että isosta keikkatuotannosta seisomapaikoilta. Black Box luodaan Helsingin Jäähalliin tilanjakoratkaisuilla istumakatsomoiden jäädessä kokonaan verhojen taakse. Tila mahdollistaa ison keikkatuotannon toteuttamisen ääni- ja valolaitteistoineen ilman, että tingitään klubitunnelmasta.

 

 

Tapahtumajärjestäjä seuraa aktiivisesti viranomaismääräyksiä sekä terveysviranomaisten ohjeistuksia ja toimii niiden mukaisesti. Järjestäjä varaa oikeuden tehdä tapahtumaan tarvittavia muutoksia varmistaakseen tapahtuman turvallisuuden ja edellyttää asiakkaita noudattamaan annettuja ohjeistuksia. Siinä tapauksessa, että tapahtumaan tulee muutoksia, lipunvälittäjä on asiakkaisiin yhteydessä sähköpostitse.