YHDYSVALTALAISYHTYE SHINEDOWN HELSINGIN BLACK BOXIIN JOULUKUUSSA 2022

 

Amerikkalainen rockjättiläinen, Shinedown esiintyy Helsingin Jäähallin Black Boxissa perjantaina 9. joulukuuta 2022. Lipunmyynti Shinedownin konserttiin alkaa perjantaina 17. kesäkuuta klo 12 Ticketmasterissa.

 

Floridan Jacksonvillessa 2001 perustetun Shinedownin ainutlaatuinen vahvuus on aina ollut sen samastuttavuus ja puhuttelevuus. Yhtye on jo vuosikausia viestinyt musiikillaan avoimesti mielenterveysasioista, addiktioista, ihmisen heikkoudesta yksin ja yhteisön aidon kanssakäymisen voimasta. Toivon, välittämisen, vuoropuhelun ja pienen ihmisen puolustamisen sanomaa levittävän Shinedownin heinäkuussa ilmestyvästä Planet Zero -albumista tulee varmasti jälleen puheenaihe, sillä tällä kertaa yhtye iskee kriittiset hampaansa cancel-kulttuurin ja sosiaalisen median valuvikojen kylkeen.

 

Konsertti-ilta lupaa siis paitsi kipakkaa ja ajantasaista yhteiskuntakritiikkiä, myös sydämellistä yhteisöllisyyttä ja pitkän liudan jättihittejä ja hyvää oloa, onhan kymmenen miljoonaa albumia myynyt ja 6,5 miljardia striimiä kerännyt floridalaisyhtye urallaan saanut kaikki 27 singleään ennätyksellisesti BillBoard-listan Top-viitoseen.

 

Konsertin lämmittelijänä toimii ennakkoluulottomasti notkeaa rappia ja melodista post-grungen tyylistä rockia syvästi henkilökohtaisiin aiheisiin yhdistelevä Zero 9:36, joka on vielä varsin tuoreella urallaan ehtinyt tehdä yhteistyötä muun muassa Hollywood Undeadin ja Travis Barkerin kanssa, ja kerännyt siinä sivussa sata miljoonaa striimiä. Kokonaan omia polkujaan kulkeva Zero 9:36 esiintyy nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

 

 

Konsertti:

Shinedown – Planet Zero World Tour

+ Support: Zero 9:36

 

Pe 9.12.2022, Black Box, Helsingin Jäähalli

Ovet klo 19

 

 

Liput: 

Myyntiin pe 17.6. klo 12

Liput palvelumaksuineen alk. 54 euroa Ticketmasterista

 

 

Lisätiedot:

Live Nation Finland

 

 

Media-akkreditointi: http://media.livenation.fi

Pressikuvat: https://lne.box.com/s/q0w50u7l47i8dk3pnuj1pbpofdqfcmss

 

www.shinedown.com

www.zero936.com

www.livenation.fi