Tiedote;

Teemme työmme terveenä ja toivomme myös teidän saapuvan konserttiin vain täysin terveenä. Otetaan huomioon koko konserttiväki  ja noudatetaan näitä ohjeita:

-Huomioidaan muut ja toimitaan vastuullisesti

-Muistetaan huolehtia käsihygieniasta myös Jäähalilla.

Paikalla on käsienpesu- ja desinfiointi pisteet. Pestään/desinfioidaan kädet mm tullessa/mennessä, Wc käyntien ja ruokailujen yhteydessä.

 

-Tule paikalle vain täysin terveenä!

Älä saavu paikalle jos tunnet minkäänlaisia flunssan oireita, olet altistunut koronalle tai ollut tartuntaketjussa.

-Vältetään ylimääräistä lähikontaktia henkilökuntaan ja muihin asiakkaisiin. Suosittelemme maskin käyttöä mikäli lähikontaktia ei voida välttää. Näin saamme kaikki mukavan konsertti-kokemuksen.

-Mahdollisuuksien mukaan käytä palvelupisteitä silloin kun siellä on ruuhkatonta.

-Asiakasmäärää on rajattu jotta mahdumme kaikki  turvallisesti ja väljästi.

-Yskiessä tai aivastaessa suojaa suusi hihalla tai nenäliinalla.

-Suosimme lähimaksua palvelu-ja myyntipisteillä.

 

The Music of Hans Zimmer & Others  – A Celebration of Filmmusic ja The Lord of the Rings and The Hobbit -konsertit päästään järjestämään suunnitelman mukaan marraskuussa

Koronapandemian myötä konserttien esiintyjin on tullut muutoksia. Mukaan on saatu mm. Hobitti -elokuvatrilogiassa Nori-kääpiön roolin näytellyt Jed Brophy sekä J.R.R.Tolkienin lapsenlapsenlapsi Royd Tolkien.

Koronapandemian takia jo muutamaan otteeseen siirretyt The Music of Hans Zimmer & Others  – A Celebration of Filmmusic ja The Lord of the Rings and The Hobbit -konsertit päästään järjestämään Helsingissä, Tamperella ja Turussa marraskuun puolen välin jälkeen viimeisimmän suunnitelman mukaan. Pandemia on kuitenkin aiheuttanut muutoksia konsertin esiintyjiin. Mukaan on saatu mm. sekä J.R.R. Tolkienin lapsenlapsenlapsi Royd Tolkien että Jed Brophy, joka on näytellyt mm. örkkihahmoja Taru Sormusten herrasta -trilogiassa ja Nori-kääpiötä Hobitti-elokuvatrilogiassa. Sen sijaan Billy Boydia ja Johanna Krumia ei Suomessa tällä kertaa nähdä. Myös orkesteri on vaihtunut. Suomessa soittaa Shiren sinfoniaorkesteri ja -kuoro yhteistyössä The Sibiu State -sinfoniaorkesterin kanssa.

THE MUSIC OF HANS ZIMMER & OTHERS – A CELEBRATION OF FILMMUSIC
Ke 17. 11.          Helsingin jäähalli, Helsinki klo 19.00
La 20.11.            Tampere-talo, Tampere klo 19.00
Su 21.11.           Logomo, Turku 19.00

Helsingin Kulttuuritalossa, Turun Logomossa ja Tampere-talossa järjestettävässä The Music of Hans Zimmer & Others A Celebration of Filmmusic –konsertissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita, joita esittää  Shiren sinforniaorkesteri ja- kuoro yhteistyössä The Sibiu Staten -sinfoniaorkesterin kanssa.

Konsertin kappalevalikoima rakentuu pääosin lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Zimmerin elokuvamusiikkiklassikoiden lisäksi konsertissa on mukana myös Ennio Morriconen ja Klaus Bladeltin sävellyksiä. Noin kaksituntinen audiovisuaalinen konsertti sopii kaikenikäisille kuulijoille.

Mediakuvat: http://bit.ly/2LcM7fE
Esityksen traileri: http://bit.ly/2LcO8s7

THE LORD OF THE RINGS AND THE HOBBIT
To 18.11.           Helsingin jäähalli, Helsinki klo 19.00
La 20.11.            Tampere-talo, Tampere klo 15.00
Su 21.11.           Logomo, Turku 15.00

 

The Lord of the Rings and the Hobbit -konsertti perustuu J. R. R. Tolkienin legendaarisiin Taru sormusten herrasta ja Hobitti –kirjasarjoihin.  Tässä sinfoniaorkesterin ja kuoron esittämässä konsertissa Tolkienin tuplatrilogiat heräävät eloon iltapäivän ajaksi.

Taru Sormusten herra ja Hobitti –elokuvasarjojen musiikit on säveltänyt Howard Shore, joka on saanut peräti kolme Oscar-palkintoa näistä töistään. Konsertissa on mukana J.R.R. Tolkienin lapsenlapsenlapsi Royd Tolkien , Taru Sormusten herrasta ja Hobitti -elokuvatrilogioissa näytellyt Jed Brophy, mezzosopraano Eve Niker sekä . tanskalaiset Julie Lund ja Conny Thur. Musiikista Shiren sinforniaorkesteri ja- kuoro yhteistyössä The Sibiu Staten -sinfoniaorkesterin kanssa.

Esityksen kesto on noin kaksi ja puoli tuntia, välissä on puolen tunnin väliaika.

Mediakuvat: https://bit.ly/3ogV8HS
Esityksen traileri: http://bit.ly/2zuTjOs

Järjestäjä:
RH-Entertainment Oy, marko@prodisco.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Liekki Promotion / Nora Norrlin