GETTOMASA AINUTLAATUISELLE KEIKALLE HELSINGIN JÄÄHALLIIN
Vastustamaton-menestysalbumin levyjulkkareita juhlitaan huhtikuussa 2023
Suomen yksi tämän hetken suosituimmista artisteista, Gettomasa järjestää levyjulkkarit viisi Emma Gaala -ehdokkuutta
saaneelle Vastustamaton-albumilleen. Huhtikuun 15. päivä 2023 järjestettävällä jäähallikeikalla mukana nähdään genren
arvostetuimpiin toimijoihin lukeutuva Kube ja poikkeuksellisessa nousukiidossa oleva Costi.
Kanadan Montrealissa syntynyt ja Jyväskylässä kasvanut rapin suomenmestari on syystäkin lunastanut itselleen lempinimen
Chosen One. Gettomasan marraskuussa julkaistu Vastustamaton on suurmenestyksen saanut albumikokonaisuus, jolla artisti
käsittelee mm. itsensä ja ympärillä olevien ihmisten erilaisia riippuvuuksia ja menestyksen monia kasvoja; “Albumilla käsittelen
oikean elämän asioita. Myös rumia ja rujoja.”. Suoraan virallisen albumilistan ensimmäiselle sijalle noussut, siellä tähän
mennessä viidettä viikkoa putkeen pysytellyt ja ennakkoon platinaa myynyt albumi on kerännyt laajalti ylistystä.
Yhteensä kaksitoista Emma-ehdokkuutta, useita listaykkösiä ja satoja albumilistan listaviikkoja myöhemmin tämä lahjakas ja
loputtomalla nälällä varustettu artisti jatkaa kuulijoiden vakuuttamista omalla suoraselkäisellä musiikillaan. Ainutlaatuisen
jäähallikeikan aikana Gettomasalta kuullaan laaja läpileikkaus artistin tuotantoon koko ainutlaatuisen ja menestyksekkään uran
varrelta. Mukana kevään ainoalla keikalla nähdään useita vierailijoita vaikuttavan lavatuotannon kehystämässä showssa.
Yhdellä kaikkien aikojen kovimmalla kotimaisella, rap-faneja hellivällä jäähallikeikalla nähdään Gettomasan lisäksi kaksi
aktiivisesti top-listoja hallinnutta artistia; illan avaa juuri debyyttialbuminsa LIMBO julkaissut Costi. YleX Läpimurto -listalle
valittu, vahvalla visiolla ja Spotifyssa yli 380 000 kuukausittaisella kuuntelijalla varustettu Costi tarjoaa kuulijoilleen
mukaansatempaavaa melodista drilliä ja trendikästä Marseille-soundia. Spotifyn kärkisijat heittämällä haltuun ottanut artisti on
nopeassa ajassa noussut kiinnostavimmaksi uudeksi nimeksi fanien keskuudessa. Costin liven todistaneille ei varmasti ole
jäänyt epäselväksi, löytyykö artistin energisestä esiintymisestä asennetta ja yleisön puolelta riehakkaita moshpittejä.
Jäähallin lavalle nousee myös tinkimättömästä tyylistään tunnettu, yksi genren legendaarisimmista ja aktiivisimmista toimijoista:
Kube. Platinarajan ylittäneellä Gasoo ei brekkei -albumillaan neljä eri Emma-ehdokkuutta napanneella artistilla on hallussaan
useita platinajulkaisuja, lukemattomia keikkoja, ja kiistaton arvostus yleisöltä. Kube työskentelee tällä hetkellä uuden, ensi
vuonna julkaistavan albumin ja usean yhteistyöprojektin parissa. “Tuleva albumi on mun paras albumikokonaisuus mitä oon
tähän mennessä tehnyt ja oon jo nyt tosi fiiliksissä siitä. Luvassa on räppiä enemmän perinteisessä muodossa, baarien ja
punchlainien maustamana ja tuotantopuoli on enemmän tunkkaista, taiteellisempaa ja sämplehenkistä”, artisti kommentoi.
Team Agency, PME & KPC esittävät : GETTOMASA Vastustamaton-albumin levyjulkkarit – mukana Kube & Costi
Helsingin jäähalli, lauantaina 15.4.2023
Liput tulevat myyntiin tiistaina 20.12. klo 10.00. Konsertti on ikärajaton, alueella on rajatut anniskelualueet.
Lipun hinta alkaen 38,50€.
Lipunmyynti: Tiketti https://www.tiketti.fi/gettomasa-vastustamaton