Antti Tuisku

ANTTI TUISKU JÄÄ TAUOLLE – VIIMEINEN MAYHEM-AREENAKIERTUE KEVÄÄLLÄ

 

Suomen popkuninkaaksi nimitetty Antti Tuisku lähtee keväällä 2023 mittavalle Mayhem-areenakiertueelle. Kyseessä on viimeinen kiertue ennen artistin jäämistä pitkälle tauolle. Areenakiertueen lipunmyynti alkaa ensi maanantaina 19.9. klo 9.

 

Viime viikonloppuna Helsingin Olympiastadionilla nähdyt Bailantai-spektaakkelit tarjosivat yleisölle maailmanluokan show-elämyksen ja kertoivat artistin valtavasta suosiosta. Konsertit keräsivät yli 70 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsi kesän festivaalikiertue, jonka jokainen esiintyminen keräsi vuolaita ylistyksiä.

 

Antti kommentoi tulevaa kiertuetta:

 

”Uskomattoman hienosti menneiden kesän festareiden ja ikimuistoisen Olympiastadionin jälkeen on mahtavaa päästä keväällä kunnon areenakiertueelle, missä pystymme tuomaan minulle ominaisen, mittavan pop-shown Suomen joka kolkkaan! Tällä kiertueella on erityisen suuri merkitys ja painoarvo minulle, koska voi olla, ettei tämän jälkeen vastaavaa enää koskaan nähdä.”

 

Antti Tuisku julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2004. Häneltä on ilmestynyt yhteensä 12 levyä, joista viimeisin pitkäsoitto Valittu kansa nousi avausviikollaan albumilistan ykköseksi ja palkittiin Emma gaalassa Kritikoiden valintana. Kaiken kaikkiaan Antti Tuiskun musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa 250 miljoonaa kertaa ja hänen albumeitaan on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta. Antti Tuisku on myös palkittu seitsemällä Emmalla.

 

Antti Tuisku – Mayhem-areenakiertue

Pe 31.3. Tampere, Nokia Arena

Pe 14.4. Kuopio, Olvi Areena

La 15.4. Lahti, Lahtihalli

Pe 21.4. Seinäjoki, Seinäjoki Areena

La 22.4. Turku, Gatorade Center

Pe 28.4. Oulu, Ouluhalli

La 29.4. Rovaniemi, Lappi Areena

La 6.5. Helsinki, Jäähalli

 

Liput alk. 49,90€ Lippupisteestä

Lipunmyynti alkaa maanantaina 19.9. klo 9.

 

Antti Tuisku:

Instagram

Facebook

Spotify

TikTok

warnermusic.com/anttituisku