Antti Tuiskun Mayhem-areenakiertueen lipunmyynti alkoi tänään vauhdikkaasti. Helsingin Jäähallin keikan liput varattiin loppuun muutamassa minuutissa ja useille paikkakunnille lippuja on enää rajoitetusti jäljellä. Kovan kysynnän vuoksi Helsinkiin järjestetään lisäkonsertti perjantaina 5.5. Lisäkonsertin liput ovat myynnissä nyt!
Antti kommentoi tulevaa kiertuetta:
”Uskomattoman hienosti menneiden kesän festareiden ja ikimuistoisen Olympiastadionin jälkeen on mahtavaa päästä keväällä kunnon areenakiertueelle, missä pystymme tuomaan minulle ominaisen, mittavan pop-shown Suomen joka kolkkaan! Tällä kiertueella on erityisen suuri merkitys ja painoarvo minulle, koska voi olla, ettei tämän jälkeen vastaavaa enää koskaan nähdä.”
Helsingin Olympiastadionille yli 70 000 ihmisen jättiyleisön Bailantai-spektaakkeleillaan 9.9. ja 10.9. kerännyt Antti Tuisku julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2004. Häneltä on ilmestynyt yhteensä 12 levyä, joista viimeisin pitkäsoitto Valittu kansa nousi avausviikollaan albumilistan ykköseksi ja palkittiin Emma gaalassa Kritikoiden valintana. Kaiken kaikkiaan Antti Tuiskun musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa 250 miljoonaa kertaa ja hänen albumeitaan on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta. Antti Tuisku on myös palkittu seitsemällä Emmalla.